(Opinto)pistekirjoitusta (media)sokeille

Tämän kirjoituksen myötä toivon opintopistehanojen avautuvan tältä syksyltä, siitä otsikko. :) Otsikko viittaa samalla sopivasti medialukutaitoon. Kuten Reijo Kupiainen MekaP1:n luennolla torstaina 1.10.2009 tähdensi ja kuten kurssikirjan artikkelissa "Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen" (Lipponen 2007, s. 51-52) mainittiin, termi lukutaito merkitsee paitsi luku- myös kirjoitustaitoa. Media(luku)taito sisältää myös kyvyn löytää tiedon eli tekstin äärelle, ja vieläpä kyvyn analysoida ja tulkita tekstejä (Kupiainen 2009).

Mainitussa Lasse Lipposen artikkelissa (s. 51) todetaan, että yleisen mediaosaamiset keskeiset taidot hankitaan koulutuksen ja opetuksen kautta. Onko peruskoulun opettajilla sitten riittävästi mediakompetenssia mediaopetukseen, vai taluttaako sokea rampaa? Tänä vuonna uutisoitiin, miten iso osa äidinkielenopettajista ei edes aio opetella uuden digitaalisen median käyttöä (kuten mese, facebook, etc.). Tokikaan yksittäiset ohjelmat tai sivustot, kuten Messenger tai Irc-galleria, eivät ole mikään mittapuu yleiseen mediaosaamiseen. Lipponen (s. 53) huomauttaakin, että "periaatteessa mitä tahansa mediatekstiä, kirjoitettua tai kuvallista, voi lähestyä retorisesta näkökulmasta ja esittää sille kysymyksiä". Kyseessä on siis kriittinen tapa lukea mediaa, välineestä viis.

Mediatekstit ovat kuitenkin tilanne- ja kontekstisidonnaisia, kuten muutkin tekstit. Emme me kai turhaan opiskele erilaisia tekstilajeja koulussa? Lipposen artikkeli kyseenalaistaakin kontekstista riippumattoman mediaosaamisen ja päätyy siihen, että mediaosaamisella on "vahva sidos johonkin tiettyyn mediaan, sen sisältöön ja välineisiin" (emt. s. 54).

Artikkelista sain sellaisen käsityksen, että yleistä mediaosaamista eli kriittistä lukutaitoa voi opettaa, mutta paikallinen mediaosaaminen eli jonkin tietyn viestimen hallinta opitaan ensisijassa käyttämällä ko. mediaa. Artikkeli kannustaa siis tekemällä oppimiseen: "Jotta ihminen voisi kasvaa toimijuuteen, tulee yhteisön kohdella häntä aktiivisena subjektina, ei vain esimerkiksi koulutuksen tai kasvatuksen kohteena" (s. 57). Rohkeasti siis opettajatkin käyttämään itselleen uusia mediavälineitä ja oppimaan oppilaiden kanssa yhdessä.

------------
Lähde
Lasse Lipponen 2007: Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. - Näkökulmia mediakasvatukseen (Toim. Heikki Kynäslahti, Reijo Kupiainen ja Miika Lehtonen), s. 51-59.

Naamakirjasta naimaleffaan?

On tuo facebook vaan melkoinen ilmestyskirjan peto kumminkin. Katselin tiistaina tv-kanava Neloselta dokumentin, jossa viattomankaunis nuori suomalaisnainen kertoi päätyneensä pornoleffan kuvauksiin facebookista rekrytoituna. Ihan vapaaehtoisesti totta kai, mutta olikohan tytön medialukutaito ajan tasalla? Mallikuvia oli kuulemma alunperin pitänyt otattaa, ehkä semmoisia rohkeammanpuoleisia... vaan kuvauspaikalla paljastui, että tositoimiin pitäisi ryhtyä, eikä neitokainen tohtinut enää perääntyä. Toimittajan kysymykseen poikaystävästä näyttelijätär totesi, ettei taida olla sellaista enää tämän kuvaussession jälkeen.

Sanotaan, ettei kukaan tule kotoa hakemaan -- mutta facebookista tullaan hakemaan. Muiden muassa Big brother -show'hun on värvätty osallistujia facebookista. Pitäisikö Suomessa perustaa jokin mopokorttiin verrattava media-ajokortti, joka olisi edellytys netissä toimimiseen omalla nimellä? Tällainen teoriakurssi voisi painottaa niitä riskejä, joita oman nimen ja kuvan julkaiseminen netissä aiheuttaa itse kullekin ja joskus vieläpä omille läheisillekin. Mediakasvatuksen johdantokurssin luennolla käsiteltiin tätäkin aihetta, sopiiko omien lasten kuvia tai nimitietoja julkistaa netissä. Harva ehkä tulee miettineeksi mahdollisia uhkakuvia, sillä kuvien ei ajatella leviävän omaa kaveripiiriä kauemmas. Totuus voi olla tarua ihmeellisempää.


----------------
Viite: Timo Portimojärven luennot, syksy 2009, kurssilla MekaP1.

Kerro kerro kuvastin

Kuva nappaa ihmisen mielenkiinnon ensimmäisenä. Niin se vain on, ja sitä tietoa käytetään mediassa totta kai hyväksi. Kuvan sisältö rekisteröidään jopa ennen lööppiä, muusta tekstistä puhumattakaan. Siksi kai iltapäivä- ja juorulehtien mainoksessa/kannessa on usein johonkin pikku-uutiseen liittyvä julkkiksen kuva, vaikka pääuutinen liittyisi muuhun aiheeseen. Katse kiinnittyy kuvaan, julkkis herättää mielenkiinnon. Parastahan on tietysti se, jos kuva ensikatsomalta näyttää liittyvän siihen isoon lööppiin, ja totuus selviää vasta lähemmin tarkasteltuna... Näinkin on meikäläiselle joskus käynyt. En tiedä, kertooko se enemmän toimittajan taidosta luoda mielleyhtymiä vai minun kummallisesta ajatuksenjuoksustani.

Artikkelissaan Herkkusuille makeita (ÄOL vuosikirja XLIX: Tuokio kuvia) Merja Salo antaa apuvälineitä (mainos)kuvan analysointiin. Artikkeliin oli koottu 10 kysymystä, joiden avulla kuvaa ja sen sanomaa voi avata. Ensimmäinen kysymys lähti heti käsittelemään taustatekijöitä: "kuka tällä kuvalla myy ja mitä?" Kysymystä voi mielestäni hyödyntää muutenkin kuin mainoskuvien tutkimiseen. Kuka tämän kuvan on ottanut/tehnyt ja miksi? Myös uutis- ja taidekuvalla on tekijänsä, jotka valitsevat ja rajaavat kuvansa kohteen tietoisesti.

Minua kiinnosti erityisesti kysymys kuvan harmonisuudesta ja dynaamisuudesta. Opin Merja Salon artikkelista, että kolmion muoto luo kuvaan voimakasta dynamiikkaa, ympyrä puolestaan harmoniaa. Mitähän muut muodot ilmaisevat? Minkälainen tunne tulee katsellessa vaikkapa neliötä? Lisäksi opin, että horisontaalinen eli vaakatason viiva edustaa harmoniaa ja vertikaalinen eli pystysuuntainen viiva on vauhdikas ja dynaaminen. Kulmasta kulmaan kulkeva lävistäjä on artikkelin mukaan hyvin voimakas ilmaisukeino.

Näitä tietoja voi käyttää hyväkseen, kun yrittää vaikuttaa kuvien avulla yleisöön (tai tulkita kuvien vaikuttavuutta). Arjessa ei yleensä ehdi syventyä kovin tarkasti kuva-analyysiin, mutta tällaiset nyrkkisäännöt voivat antaa jotain osviittaa siitä, miksi minulle tulee tietynlainen tunne katsellessani jotain kuvaa. Miksi jotkut kuvat rauhoittavat ja toiset antavat energiaa? Hyvin suuri merkitys tässä on myös väreillä. Väreistä on esitetty joitain "universaaleja totuuksia", mutta eri väreillä on monia merkityksiä eri kulttuureissa ja samankin kulttuurin sisällä eri henkilöt reagoivat niihin eri tavoin. Ihmiset jopa näkevät värit keskenään erilailla: onko sinusta tämän bloggerin tunnus (B-kirjain neliössä) oranssi vai punainen? Ovatko liikennevalojen värit punainen, keltainen ja vihreä vai punainen, oranssi ja vihreä? Entä mitä Aku Ankka vastasi, kun häneltä kysyttiin "minkä värinen on porkkananpunainen porkkana"?

--------------------
Viite
Merja Salo 2005: Herkkusuille makeita. - Kiiskinen, Satu ja Virkkunen, Johanna (toim.), Tuokio kuvia. Äidinkielen opettajain liitto 2005, 21-30.