sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kerro kerro kuvastin

Kuva nappaa ihmisen mielenkiinnon ensimmäisenä. Niin se vain on, ja sitä tietoa käytetään mediassa totta kai hyväksi. Kuvan sisältö rekisteröidään jopa ennen lööppiä, muusta tekstistä puhumattakaan. Siksi kai iltapäivä- ja juorulehtien mainoksessa/kannessa on usein johonkin pikku-uutiseen liittyvä julkkiksen kuva, vaikka pääuutinen liittyisi muuhun aiheeseen. Katse kiinnittyy kuvaan, julkkis herättää mielenkiinnon. Parastahan on tietysti se, jos kuva ensikatsomalta näyttää liittyvän siihen isoon lööppiin, ja totuus selviää vasta lähemmin tarkasteltuna... Näinkin on meikäläiselle joskus käynyt. En tiedä, kertooko se enemmän toimittajan taidosta luoda mielleyhtymiä vai minun kummallisesta ajatuksenjuoksustani.

Artikkelissaan Herkkusuille makeita (ÄOL vuosikirja XLIX: Tuokio kuvia) Merja Salo antaa apuvälineitä (mainos)kuvan analysointiin. Artikkeliin oli koottu 10 kysymystä, joiden avulla kuvaa ja sen sanomaa voi avata. Ensimmäinen kysymys lähti heti käsittelemään taustatekijöitä: "kuka tällä kuvalla myy ja mitä?" Kysymystä voi mielestäni hyödyntää muutenkin kuin mainoskuvien tutkimiseen. Kuka tämän kuvan on ottanut/tehnyt ja miksi? Myös uutis- ja taidekuvalla on tekijänsä, jotka valitsevat ja rajaavat kuvansa kohteen tietoisesti.

Minua kiinnosti erityisesti kysymys kuvan harmonisuudesta ja dynaamisuudesta. Opin Merja Salon artikkelista, että kolmion muoto luo kuvaan voimakasta dynamiikkaa, ympyrä puolestaan harmoniaa. Mitähän muut muodot ilmaisevat? Minkälainen tunne tulee katsellessa vaikkapa neliötä? Lisäksi opin, että horisontaalinen eli vaakatason viiva edustaa harmoniaa ja vertikaalinen eli pystysuuntainen viiva on vauhdikas ja dynaaminen. Kulmasta kulmaan kulkeva lävistäjä on artikkelin mukaan hyvin voimakas ilmaisukeino.

Näitä tietoja voi käyttää hyväkseen, kun yrittää vaikuttaa kuvien avulla yleisöön (tai tulkita kuvien vaikuttavuutta). Arjessa ei yleensä ehdi syventyä kovin tarkasti kuva-analyysiin, mutta tällaiset nyrkkisäännöt voivat antaa jotain osviittaa siitä, miksi minulle tulee tietynlainen tunne katsellessani jotain kuvaa. Miksi jotkut kuvat rauhoittavat ja toiset antavat energiaa? Hyvin suuri merkitys tässä on myös väreillä. Väreistä on esitetty joitain "universaaleja totuuksia", mutta eri väreillä on monia merkityksiä eri kulttuureissa ja samankin kulttuurin sisällä eri henkilöt reagoivat niihin eri tavoin. Ihmiset jopa näkevät värit keskenään erilailla: onko sinusta tämän bloggerin tunnus (B-kirjain neliössä) oranssi vai punainen? Ovatko liikennevalojen värit punainen, keltainen ja vihreä vai punainen, oranssi ja vihreä? Entä mitä Aku Ankka vastasi, kun häneltä kysyttiin "minkä värinen on porkkananpunainen porkkana"?

--------------------
Viite
Merja Salo 2005: Herkkusuille makeita. - Kiiskinen, Satu ja Virkkunen, Johanna (toim.), Tuokio kuvia. Äidinkielen opettajain liitto 2005, 21-30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti